hymy.jpg

Älä koskaan aliarvioi asiakasta

Jyväskylän sote- ja maakuntauudistuksen valmistelutyöryhmän ansioksi voi sanoa paikallisten terveyspalvelualan yrittäjien ja kolmannen sektorin edustajien istuttaminen saman pöydän ääreen. Julkisella rahalla tuotettujen terveyspalveluidenkin keskiöön on vihdoin saatu asiakas.

Yksityisellä pk-sektorilla palvelutuotannon on aina ollut pakko olla asiakaslähtöistä. Jos asiakas kokee, ettei hän saa vastinetta rahoilleen eikä ratkaisua ongelmalleen, vaihtaa hän automaattisesti palveluntuottajaa. Meillä pienillä toimijoilla ei ole varaa jättää hommia puolitiehen. Erikoistuminen ja asiakkaista huolehtiminen ovat kilpailuvaltteja, jotka korostuvat sote-uudistuksen ja valinnanvapausmallin myötä.

Tänä päivänä asiakkaat ovat hyvinkin valveutuneita, kiitos internetin. He osaavat kyseenalaistaa hoidon tason ja tarpeellisuuden. Lähtökohtaisesti helposti ajatellaan, että yksityinen sektori ylihoitaa ja julkinen alihoitaa asiakkaansa. Mielikuvalla ei niinkään ole tekemistä ammattitaitoisen henkilökunnan ja laadukkaan hoidon kanssa, vaan pikimmiten toimintamallista ja hoitopolkujen poikkeavista pituuksista ja profiileista. Valinnanvapaus pakottaa niin yksityisiä kuin julkisiakin tuottajia parantamaan palvelujen saatavuutta ja laatua.

 

Sote-uudistukseen suunniteltu valinnanvapausmalli mahdollistaa hoitoon pääsyn myös niille, joilta on nykyisessä järjestelmässä evätty kuntoutukseen oikeuttava maksusitoumus ja joilla ei ole varaa maksaa hoitoa omasta kukkarosta. Maksu- ja asiakassetelit sekä henkilökohtainen budjetti tulevat mullistamaan myös kotipalveluiden kysynnän ja tarjonnan. Kanta-palvelujen ansiosta potilastiedot seuraavat asiakasta sähköisessä muodossa palveluntuottajalta toiselle. Tiedon kulku ei ole ongelma. Oikea-aikaisen hoidon ja kustannussäästöjen kannalta on tärkeää, että asiakkaalla on käytössään riittävän suuruiset setelit tai henkilökohtainen budjetti laadukkaan hoidon hankkimiseen.


Muutosvastarintaa vai epävarmuutta uuden edessä? Ottamatta kantaa, miten maakuntien tulisi hoitaa järjestämisvastuutaan, valinnanvapaus on tavoittelemisen arvoinen asia. Ei tehdä asioista liian monimutkaisia. Työt eivät sote-sektorilta lopu kesken. Haaste on ennemminkin siinä, miten palveluohjaus toteutetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti ja asiakkaan etuja vaalien.

Kirjoittaja

Susanna Antikainen.jpeg
Susanna Antikainen
Yrittäjä, toimitusjohtaja
Fysio Center Jyväskylä Oy

Aiheeseen liittyvää