Kättely.jpg

Muutama sana koulutuksesta ja yrittäjyydestä

Koulutuksesta

Suomi on hieno maa, jossa kaikilla on lähes samat mahdollisuudet opiskella, jos sitkeyttä riittää.

Meille suomalaisille tulee taata tasapuoliset opiskelumahdollisuudet myös jatkossa. Olen kohdannut järjestötyön kautta opetusalan kolutusta suunnittelevia ja siitä vastaavia henkilöitä, jotka pohtivat koko ajan mihin yhteiskunta on menossa, mitä ammatteja tulevaisuudessa tarvitaan ja minkä verran.

Vanhat mallit eivät enää päde, sillä kehitys on huimaa telkkarin kakkoskanavan avautumisesta matkapuhelimen keksimiseen ja myöhemmin sosiaalisen median mahdollisuuksiin ja autojen liikkumiseen ilman kuljettajaa.

Koulutusmalleja ollaan uudistamassa oikeaan suuntaan. Varsinkin ammatillisessa koulutuksessa pitää mahdollisimman pian päästä oikean työn ääreen. Koulutuksen kestäessä selviää, onko oikealla alalla. Yrityksissä tapahtuva harjoittelu tulee olla tässä vaiheessa oppilaitoksen kirjoilla tapahtuvaa. Meidän yrittäjien tulee olla mukana yhdessä miettimässä tulevaisuutta, mihin suuntaan ollaan menossa. Nykyisin on mahdollista saada täsmäkoulutusta vaikka vain yhdelle henkilölle, jos työpaikka näin olisi olemassa ja turvattu.

Yrittäjyydestä

Onneksi maailma on muttunut ja tietyt asiat. Kun aloitin yrittäjänä en saanut ennakkoveronumeroa, koska olin niin nuori, 20-vuotias (verotoimiston tulkinta). Sille ei silloinkaan ollut perustetta ja yksi vanhempi herra sanoi, että kyllä se on vaan annettava pojalle ennakkoveronumero ja maksut sen mukana. Siitä kaikki alkoi. Nyt kannustetaan aloittamaan ja hienoja tarinoita syntyy ja moni uskoo, että tällä voi pärjätä.

On todella väärin, että Suomen Yrittäjät ei ole mukana niissä pöydissä, joissa palkoista ja työajoista päätetään. Paikallinen sopiminen olisi kaikkein tehokkainta. Sopiminen työpaikoilla toisi kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja. Olemme tulleet siihen tilanteeseen missä yrittäjäjärjestö on sekä kansanliike että elinkeinojärjestö, jolla on lupa valvoa etujaan. Meidän tulee myös osoittaa se olemalla mukana jäsenenä järjestössä. Järjestö antaa meille voiman ja resurssin millä me lunastamme paikkamme neuvottelupöytään.

Yrittäjä ei kuitenkaan pistä työmaata saartoon tai työkaverit aloita istumalakkoa, jos et kuulu porukkaan. Tämä vapaus on meidän yrittäjien kulmakivi ja siitä tulemme pitämään kiinni.

Ajatus siitä mitä minä saan jos kuulun porukkaan pitää olla selvä ”olet yksi meistä” ja meitä on nyt yli 115 000 ja miksi ei voisi olla 200 000 tai 300 000.

Yhdessä eteenpäin tasa-arvoisen 100-vuotiaan Suomen puolesta yrittäjät ja koko kansa.

 

  

Kirjoittaja

Kari KIvisaari.jpg
Kari Kivisaari
LVI-Asennus Kari Kivisaari Oy /
KSY varapuheenjohtaja
kari.kivisaari@pp.inet.fi

Aiheeseen liittyvää