Puustikki

#KSY80 - 10. Puustikki Oy

Seppo lohikäärme

Kuka olet ja mikä on yrityksesi nimi?

Jarkko Pilvinen on nimi ja Puustikki Oy on firma.

Millainen yrittäjä olet? Kuvaile itseäsi kolmella lauseella.

Yrittäjänä olen varsin sitkeä tekemään töitä, melkeinpä jopa työnarkomaani. Rohkea kokeilemaan uusia juttuja ja pyrin ajattelemaan asioita laatikon ulkopuolelta.

Millainen oli ensimmäinen kosketuksesi yrittäjyyteen?

Itsellä yrittäjätausta menee käsikädessä Puustikki Oy:n kanssa eli ensimmäinen kosketus yrittäjyyteen on Puustikin perustaminen. Ajatus lähti siitä, että pystyisikö omalla intohimolla myös elättämään itsensä. Ensimmäinen kosketus yrittäjyyteen herätti taas sen ajatuksen, että on aika hienoa olla täysin itse vastuussa siitä, että onnistuuko vai epäonnistuuko tässä.

Millainen on nykyisen yrityksesi tarina?

Puustikki on nyt viisi vuotta vanha. Siihen aikaan mahtuu aivan kaikkea hyvistä hetkistä huonoihin hetkiin. Paikoitellen on ollut rajujakin kasvukipuja, mutta toisaalta taas upeita onnistumisia. Kasvua on kuitenkin tullut ja yhden miehen firma on muuttunut jo viiden hengen yritykseksi.

Puustikki tekee huonekaluja, tarpeistoja ja myös mittatilauksena erilaisia asiakkaiden toiveita. Rekrytointi on tuottanut paikoitellen hieman haasteita, sillä ala on niin erityinen, että osaajia on harvassa. Nykyinen tiimi toimii kuitenkin erittäin hienosti.

Nyt olen lähdössä mukaan Kasvu Openiin ja hienoa nähdä, millaisia ovia se jälleen avaa. 

Mitä yrittäjyys on sinulle opettanut?

Kärsivällisyyttä, kylmähermoisuutta ja enää en jaksa pienistä asioista stressata. Voi sanoa, että toleranssi on kasvanut. 

Keski-Suomen Yrittäjät täyttää 80 vuotta. Vapaamuotoiset terveiset keskisuomalaiselle yrittäjäkentälle.

Keski-Suomi on hieno seutu toimia. Yrittäjäkenttä on erittäin avoin, yhteistyö onnistuu ja apua saa tarvittaessa. Tsemppiä vaan kaikille!

Tutustu yritykseen tarkemmin osoitteessa www.puustikki.fi


Aiheeseen liittyvää