Heikki Elomaa

#KSY80 - 30. Keox Oy

Kuka olet ja mikä on yrityksesi nimi?

Heikki Elomaa ja Keox Oy.

Millainen yrittäjä olet?

Rauhallinen, ihan hirveästi ei tule hätkähdettyä pienistä asioista. Toisaalta sitten kyllä myös varsin uskaliaskin ajoittain.

Millainen oli ensimmäinen kosketuksesi yrittäjyyteen?

Aina se on ollut itsellä haaveissa, että olisi jonain päivänä yrittäjänä.

Nykyisellä kilpailijalla, kun olin itse hommissa, niin tuntui, että loppui ikään kuin rooli kesken. Halusin itse keskittyä nimenomaan kehitystyöhön ja viedä asioita jatkuvasti eteenpäin. Silloisen työkaverin kanssa teimme lopulta päätöksen, että lähdemme perustamaan omaa yritystä ja sillä tiellä tässä ollaan.

Jatkoimme omalla firmalla yhteistyötä entisen työnantajan kanssa, eikä tänä päivänäkään ole samoja tuotteita, niin kilpailija on ehkä hieman harhaanjohtavasti sanottu. Yhteistyökumppanista on kyse.

Millainen on nykyisen yrityksesi tarina?

Keox perustettiin vuonna 2007 eli yritys on nyt yksitoista vuotta vanha. Keoxin tarinan voi määritellä niin, että 10 vuotta teimme tuotekehitystä ja nyt olemme vasta ikään kuin ajaneet tuotteet ylös. Sanoisin, että tästä vasta alkaa Keoxin tarina kunnolla, kun pääsemme viemään tuotteita ulospäin.

Alkuvaiheessa teimme paljon erilaisia alihankintahommia myös, mutta nyt viime vuodet olemme keskittyneet ympäristöhuoltoalan tuotteiden kehitykseen ja tuottamiseen. Keoxin alaa tällä hetkellä ovat pääasiassa loka-autot, viemärinpesulaitteet, roskapuolen laitteet, välisäiliöt, jäteastianpesukoneet ja niin edelleen. Korjaamo on vielä myös edelleen jossain määrin  voimissaan.

Tavoitteena on saada rakennettua tulevaisuudessa Keoxista kansainvälistyvä, vakavarainen kasvuyritys, josta on tullut jo ihan tunnettu tekijä eri puolilla maailmaa. Ruotsi, Norja ja Espanja ovat olleet ensimmäiset kansainvälistymisen kohteet.

Mitä yrittäjyys on sinulle opettanut?

Kaikin puolin olen oppinut älyttömästi, enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä. Joka päivä oppii jotain uutta ja se tässä tavallaan kiehtookin.

Keski-Suomen Yrittäjät täyttää 80 vuotta. Vapaamuotoiset terveiset keskisuomalaiselle yrittäjäkentälle.

Valoa kohti vaan, onnea ja menestystä!

Tustu yritykseen tarkemmin osoitteessa www.keox.fi


Aiheeseen liittyvää