Paprico

#KSY80 - 31. Viestintä-Paprico Oy

Keitä olette ja mikä on yrityksenne nimi?

Pasi Rahikainen (kuvassa vasemmalla) ja Timo Sillanpää. Yrityksemme on Viestintä-Paprico Oy. Meidän lisäksemme Papricossa työskentelee yrittäjänä Ismo Myllylä sekä työsuhteessa Pia Tervoja ja Martti Hänninen.

Millaisia yrittäjiä olette?

Pienessä yrityksessä jokaisen oma persoona tulee vahvasti esiin. Meille on tärkeää tehdä asiakkaan tilaamat työt sovitun aikataulun mukaisesti ja laadukkaasti. Olemme myös pyrkineet luomaan pitkäaikaisia asiakassuhteita, koska viestintäpalvelujen tuottamisessa asiakkaan toimialan erityispiirteiden tuntemus on välttämätöntä.

Millaisia olivat ensimmäiset kosketuksenne yrittäjyyteen?

Jokainen meistä Papricon yrittäjistä on tullut "taloon" ensin kisällinä, minkä jälkeen on avautunut mahdollisuus yrityksen osakkuuteen. Koska kaikilla on taustallaan yliopistokoulutus ja työskentely vieraan palveluksessa, vasta osakkuus Papricossa on avannut oven yrittäjyyden maailman.

Millainen on yrityksenne tarina?

Yrityksen perusti kaksi opiskelijaa vuonna 1990. Perustajat lähtivät muihin tehtäviin 1990-luvun puolivälissä, ja me nykyiset osakkaat jäimme jatkamaan yritystä.

Matka on ollut mielenkiintoinen, sillä viestinnän kenttä on parinkymmenen vuoden aikana muuttunut rajusti. Alkuvuosina teimme pääasiassa journalistista sisällöntuotantoa sekä asiakaslehtiä ja muita julkaisuja, mutta tänä päivänä painettujen medioiden rinnalle on tullut sisällöntuotantoa verkkoon ja sosiaaliseen mediaan sekä kokonaisten verkkosivujen toteutusprojekteja. Lisäksi porukan graafinen suunnittelija Martti Hänninen tekee piirroksia, kuvituksia ja graafista suunnittelua logoista julisteisiin, mikä täydentää palvelutarjontaamme. Pystymme siis tarjoamaan sisältöä ja visuaalisuutta moniin eri julkaisuympäristöihin.

Edelleen uskomme laadukkaaseen sisällöntuotantoon, jossa tekstin faktat on huolella tarkistettu, teksti on hyvällä suomella kirjoitettua ja kokonaisuus kuvituksineen huolella mietittyä. Hyvin toimitetulle tekstille on tänä päivänä edelleen kysyntää, oli julkaisualustana sitten printtimedia tai verkkosivusto.

Mitä yrittäjyys on teille opettanut?

Yrittäjyys on opettanut paljon vastuusta ja vapaudesta. Esimerkiksi sen, että loppujen lopuksi pienessä yrityksessä kaikki ovat vastuussa yrityksen menestymisestä ja asiakkaille syntyvästä mielikuvasta. Kohtaamme paljon ihmisiä haastatteluja tehdessämme, ja niissä tilanteissa luomme oman persoonamme kautta aina myös mielikuvaa edustamastamme yrityksestä.

Yrittäjyys on opettanut myös sen, että palkan jokaisesta työtunnista maksaa asiakas. Hyvin tehty työ on aina avain tuleviin töihin. Toisaalta yrittäjyys tarjoaa tiettyä vapautta ja mahdollisuuden joustaviin työaikoihin. 

Keski-Suomen Yrittäjät täyttää 80 vuotta. Vapaamuotoiset terveiset keskisuomalaiselle yrittäjäkentälle.

Yrittäjyydestä on tullut vahva moottori suomalaiseen yhteiskuntaan. Tehdään siis parhaamme. Jokainen yrittäjä on myös lomansa ansainnut, sillä vapaa-aika on ainoa keino hankkia eväitä työssä jaksamiseen.

Tutustu yritykseen tarkemmin osoitteessa www.paprico.fi


Aiheeseen liittyvää