Vesa Kokko

#KSY80 - 45. Eversheds Asianajotoimisto Oy

Kuka olet ja mikä on yrityksesi nimi?

Vesa Kokko ja Eversheds Asianajotoimisto Oy.

Millainen yrittäjä olet?

Olen nopea, sinnikäs ja ahkera.

Millainen oli ensimmäinen kosketuksesi yrittäjyyteen?

Pääsin osakkaaksi pieneen asianajotoimistoon 90-luvulla. Sen jälkeen sitten olen ollut mukana useammassa yrityksessä.

Evershedsin, tai sen edeltäjien, kelkkaan hyppäsin vuonna 2010. Yhtiön nimi on vaihtunut useampaan otteeseen vuosien varrella.

Millainen on nykyisen yrityksesi tarina?

Eversheds on suomalainen, henkilöosakkaiden omistuksessa oleva isohko asianajotoimisto. Liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa. Kokonaisuuteen kuuluu myös tytäryhtiö Heinonen & Co, mikä käsittelee patenttiasioita, domainasioita ja niin edelleen.

Eversheds on nimenä linkki kansainvälisyyteen. Olemme osakkaana Eversheds Internationalilla, jossa on osakkaan eri puolilla maailmaa toimivia asianajotoimistoja. Meillä on suora omistus Venäjän toimistoihin, mutta ei muualle. Kaiken kaikkiaan Eversheds-toimistoja on kuudessakymmenessä maassa. Kaikki toimistot toimivat omillaan, mutta olemme silti samaa kokonaisuutta eli voin soittaa mihin näistä toimistoista vain ja kysyä neuvoa tai apua. Eversheds on kasvanut varsin nopeasti näihin mittoihin. Kasvu alkoi vasta noin viisi vuotta sitten.

Ison toimiston etuja on ehdottomasti se, että on helpompi ja turvallisempi toimia. Osaajia löytyy lähes mihin osa-alueelle vain. Kaikkea ei tarvitse osata itse.

Alaa vaivaa pieni helsinki-keskeisyys. Jyväskylästä asianajotoimistot vähenevät koko ajan ja monet nykyisistäkin toimijoista ovat jo 50-60-vuotiaita. Juristit eivät myöskään valitettavasti halua enää kovin helposti lähteä itse yrittäjiksi. Syyksi tälle näen sen, että yleiset elämänarvot ovat ihmisillä muuttuneet. Enää se työ ei ole kaikkea määrittävä tekijä elämässä ja halutaan jättää aikaa muillekin asioille. Kukaan ei enää halua tai jaksa tehdä 14 tunnin työpäiviä, joita tällä alalla on varsinkin aiemmin nähty varsin usein. Tästä johtuen hieman pelätään yrittäjyyttä.

Mitä yrittäjyys on sinulle opettanut?

Elämän rajallisuutta ja myös epäonnistumisia. On ollut pakko oppia sietämään epäonnistumisia. Toisaalta yrittäjyys on opettanut myös sellaista vapautta. Olen saanut keskittyä niihin asioihin, mistä alalla eniten pidän.

Keski-Suomen Yrittäjät täyttää 80 vuotta. Vapaamuotoiset terveiset keskisuomalaiselle yrittäjäkentälle.

Älkää antako periksi! 

Tutustu yritykseen tarkemmin osoitteessa www.eversheds-sutherland.com.


Aiheeseen liittyvää