Pienet mutta pippuriset Kuhmoisissa

Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Tuuli-Kirsikka Pirttiaho sekä varapuheenjohtaja Kari Mäkinen jalkautuivat yrittäjien kohtaamispäivään Kuhmoisiin torstaina 29.1. Kuhmoisten kohtaamispäivä on osa laajempaa jalkautumista, jonka Keski-Suomen Yrittäjät tekevät vuoden aikana. Tavoitteena on pistäytyä 10 maakunnassa, pitämässä workshopeja ja kohtaamassa paikallisia yrittäjiä heidän arjessaan.

Vuoden ensimmäinen kohtaaminen järjestettiin Kuhmoisissa ravintola Sahanrannassa. Päivän aikana keskusteltiin mm. paikallisten yrittäjien haasteista ja onnistumisista sekä sivuttiin Suomen Yrittäjien uutta tavoiteohjelmaa.

Pieni ja pippurinen

Hieman reilun 2300 asukkaan Kuhmoinen kasvaa kesäisin noin 3000 kesäasukkaalla. Suurin osa Kuhmoisten yrittäjistä saakin, tuntea yritystoiminnassaan tästä johtuvan töiden syklisyyden. Paikalliset yrittäjät ovat kuitenkin heränneet tekemään yhteistyötä.
Eri yrittäjien yhteistyötä on paljon.

Voimme tukea toisiamme, ostamalla toistemme palveluita ja suosittelemalla Kuhmoisten yrittäjiä eteenpäin omille sidosryhmillemme. Jos olen oikeasti sitä mieltä, että toiminta on hyvää, miksi en suosittelisi, Kuhmoisten Yrittäjien puheenjohtaja ja JEC-pesulapalveluyrittäjä Eija Heinonen toteaa.

Yrittäjät toivoisivat kouluilta lisää yrittäjyyskasvatusta. Paikkakunta ja yritykset ikääntyvät sekä väkiluku vähenee. Kuinka saisimme juurrutettua nuoria paremmin paikkakunnalle, miettivät yrittäjät.

  • Tarvitsemme uusia yrittäjiä lopettavien tilalle. Olisi mahtavaa, jos löytäisimme myytäville yrityksille nuoria jatkajia, jotteivat palvelut lopu tyystin. Yritystoiminnasta haaveilevalle, vanhan yrityksen ostaminen, olisi helpompi tapa hypätä yrittäjyyden kelkkaan, tuumaa Heinonen.
  • Vaikka nykypäivänä koulutuksissa painotetaan erikoistumista ja tarkkaa segmentointia, se ei maaseudulla toimi. Monialayrittäjyys on päivän sana. Pitää tehdä paljon ja erilaista, jotta leipä tulee pöytään, kertoo Kuhmoisten Radio ja Pyörän omistaja Pekka Tervala.

Suomessa suurin osa uusista työpaikoista syntyy juuri pk-yrityksiin. Myös Kuhmoisissa aihe on keskustelun alla. Moni yrittäjä palkkaisi työntekijöitä mielellään, mutta muuttunut palkkatukijärjestelmä sekä Suomen kovat lakisääteiset työntekijämaksut vaikeuttavat asiaa kovasti.

  • Jos ammatillinen osaaminen katoaa työllistämisen mahdottomuudella, meillä ei tule olemaan kohta myöskään yrittäjyyttä! Kuinka tällöin käy Suomen valtiolle, Kuhmoisten kukkakauppa- ja hautauspalvelun omistaja Taina Hinskala miettii.


Aiheeseen liittyvää