JOhanna Soilu Ksymppis.jpg

Johanna Soilu toi pehmeät arvot muotimaailmaan

Johanna Soilun perustama Fashion Unit on muotitapahtumien tuottaja ja mallitoimisto, joka tarjoaa lisäksi työelämälähtöisiä tyyli- ja esiintymisvalmennuksia sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Fashion Unitissa pyritään kehittämään ensisijaisesti ihmisten minäkuvaa ja edistämään hyvinvointia. Valmennuksia on niin yksityisille henkilöille kuin yrityksillekin. 

Pehmeydestä palkittu yrittäjä

Soilun arvomaailma on tehnyt hänen yritystään tunnetuksi. Hän itse sai aikoinaan kipinän ryhtyä yrittäjäksi kauneuskilpailuista: Soilusta povattiin tulevaa Miss Suomea 2000-luvun alussa. Kilpailu kauneudesta ei kuitenkaan kiinnostanut.

– Meidän toimintamme lähtökohtana on se, ettei kauneudesta voi kilpailla. Se on oikeastaan syynä siihen, että lähdin yrittäjäksi. Haluan antaa mahdollisuuden kaikille, jotka ovat vähänkään kiinnostuneita itsensä kehittämisestä.

Missikisat eivät saa Soilulta vieläkään kannatusta. Hän haluaa järjestää mieluummin hyvän tuulen ja tunnelman tapahtumia, joihin ei tulla kateellisina arvostelemaan toisia.

Pehmeisiin arvoihin perustuva toiminta näkyy myös Fashion Unitin malligalleriassa. Mukaan mahtuu eri-ikäisiä ja -näköisiä malleja. Vähimmäiskriteerinä on, että malli on sinut itsensä kanssa.

– Haluan antaa tilaisuuden kaikille, jotka ovat halukkaita kehittämään itseään, Soilu sanoo.

Soilun tuomat pehmeät arvot ovat saaneet myös tunnustusta. Hänet palkittiin Jyväskylän vuoden yrittäjänä vuonna 2011 ainutlaatuisuudesta ja erottautumisesta. Vuonna 2015 Soilu palkittiin Yrittäjänaisten Kultainen Oras -palkinnolla rohkeudesta, omaperäisyydestä, ennakkoluulottomuudesta ja innovatiivisuudesta.

Taloudellinen tilanne näkyy myynnissä

Suomessa pitkään jatkunut taantuma on näkynyt myös Soilun arjessa. Töitä on koko ajan ollut paljon, mutta nyt eri asiat työllistävät.

– Kysyntä on selkeästi muuttunut, sillä enää ei osteta isoa kokonaisuutta vaan asiantuntijapalveluja. Esimerkiksi kauppakeskusten muotinäytöksiä järjestetään nyt aiempaa vähemmän, mutta tilalle on tullut mainontaan ja markkinointiin liittyviä kuvauksia. Samalla luentokutsuja on paljon enemmän.

Huonot ajat näkyvät itsetuntomarkkinoilla nopeasti. Mitä enemmän taantuma syö työpaikkoja, sitä enemmän ihmiset tarvitsevat ryhtivalmennusta.

– Valitettavasti siinä mielessä meillä tulee aina olemaan asiakkaita. Jos ei joka toinen ole huonoitsetuntoinen niin sitten joka kolmas. Monesti kyse on itsetuntemuksesta ja itseensä luottamisesta. Jos nämä ovat huonot, niin ei voi olla hyvää itsetuntoakaan.

Fashion Unitilla menee tällä hetkellä lujaa, ja uusia aluevaltauksia on myös työn alla. Kansainvälistymistä on myös mietitty, mutta tällä hetkellä Soilu haluaa keskittyä myös uusimpaan Fashion Unit -perheenjäseneen: viime vuonna syntyneeseen Toivo-poikaan.

– Arki on tällä hetkellä sellaista toimitusjohtaja-yrittäjä-äidin sinkoilua. Käytäntöä on pitänyt jättää vähän vähemmälle ja keskittyä enemmän tapahtumien ja valmennusten koordinointiin.

Hyvinvointi etusijalla

Kuten jokaisessa yrityksessä, myös Fashion Unitissa tärkeimmät voimavarat ovat sen työntekijät. Jotta yritys voi toimia parhaalla teholla, tulee työntekijöistä huolehtia.

– On tärkeää varautua erilaisiin riskeihin vakuutuksien avulla, mutta aivan yhtä tärkeää on huolehtia henkilöstön hyvinvoinnista. Henkilöriskeihin pitää puuttua mieluummin ennaltaehkäisten kuin jälkikäteen, Soilu korostaa.

Fashion Unit huolehtii työntekijöistään monin tavoin. Esimerkiksi yhteiset tapahtumat ja palkitsemiset kuuluvat yrityksen kulttuuriin, samoin liikuntaa ja hyvinvointia tukevat henkilöstöedut. Soilu korostaa myös viihtyisää työyhteisöä.

– Hyvät käytöstavat ja eleet, kuulumisten kysely ja aito kiinnostus työkavereita kohtaan kuuluvat arkeen.

Hyvinvointia edistävää tukea voi saada myös yrittäjäjärjestöstä. Keski-Suomen Yrittäjien hallituksessa toimiva Soilu kiittelee esimerkiksi Yrittäjät liikkeelle -kampanjaa, jossa yrittäjiä kannustetaan kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja.

– Siihen voisi liikunnan ja lajikokeilujen lisäksi laajentaa hyvinvointia sisäisen ja ulkoisen kauneuden kautta, hän pohtii.

Soilun mielestä myös vakuutusyhtiö voisi järjestää työhyvinvointiin liittyvää toimintaa. Esimerkiksi asiantuntijaluennoista ja teemapäivistä voisi olla paljonkin hyötyä yrittäjille.

 

Teksti: Henri Lassander, Fennia.