Stafix-1-2.jpg

Jyväskyläläisen Stafixin kotimarkkinat ovat Euroopassa

Vuoden 2014 Jyväskylän Yrittäjäpalkitun Stafix Oy:n taipaleelle on tarvittu monta onnekasta sattumaa, valtava määrä työtä ja päämäärätietoista yrittäjyysasennetta. Jo se, että José Ayala asuu ja yrittää Suomessa on monen yhteensattuman summa.

Ecuadorista kotoisin olevan Ayalan perheessä kaikkia lapsia kannustettiin lähtemään ulkomaille vaihto-oppilaaksi. Englanninkieltä oppiakseen 17-vuotias José halusi matkata Australiaan, Uuteen-Seelantiin tai Jamaikalle.

– Latinotyyliin olin hakuni kanssa myöhässä, enkä päässyt toivomiini kohteisiin, mies hymyilee muistellessaan vuosien taakse. Vaihto-oppilasjärjestö ehdotti Skandinaviaa ja kun kuulin, että yksi suomalainen perhe oli ihastunut hakemukseeni, valinta oli selvä.

José matkusti Ecuadorista Savon sydämeen pikkuiselle Leppävirralle. Vaihto-oppilasvuoden jälkeen mies matkusti takaisin kotimaahansa, mutta ei unohtanut Suomea. Muutamaa vuotta myöhemmin hän aloitti opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulun kansainvälisen liiketalouden linjalla. Opintojen loppusuoralla bisnesälyiselle ja kielitaitoiselle nuorelle miehelle avautui mahdollisuus perustaa suomalaiselle yritykselle tytäryhtiö Amerikkaan, tuotteinaan anturit terveysalan teollisuudelle.

Tiesin, miten tärkeää tutkinnon loppuun suorittaminen on omalle isälleni. Sanoin ehdoksi, että haluan tehdä opinnäytetyön ja valmistua ensin. Pääsimme hyvään kompromissiin, kun tutkimukseni aiheeksi tuli selvittää, mitä yrityksen perustaminen vaatii ja kannattaisiko liikeidea sellaisenaan uusilla markkinoilla.

Tutkimuksen tulos oli selkeä: ei kannattanut. Mutta José huomasi, että yritysideaan liittyvän anturin valmistusprosessissa syntyy voimakas sähkövaraus, joka kiinnittää stafix-kalvon seinään.

Tiedustelin yrittäjältä, voisiko tästä lähteä jalostamaan uutta bisnesideaa. Hän ei ollut itse siitä kiinnostunut, mutta antoi vapaat kädet toimia. Tein liiketoimintasuunnitelman, hain Finnveralta lainaa ja ostin tietotaidon sähkövarauksen tekemiseen. Stafix Oy syntyi vuonna 2007.

Moottoritien täydeltä älytarroja

Samassa ammattikorkeakoulun luokassa istui Aleksi Rastela, joka lähti Stafixiin myynti- ja markkinointipäälliköksi yrityksen alkumetreillä.

– Ikkunavalmistajat käyttävät mainostarroja, joita voi olla hankala irrottaa ikkunoista. Päätimme kohdentaa tuotteemme alkuvaiheessa ikkunatehtaille. Se oli helpoin ja nopein tapa saada myyntiä, vaikka markkinat ovat pienet, kertoo Rastela.

Samaan aikaan kasvunnälkäiset nuoret miehet pohtivat, kuka on maailman suurin ikkunavalmistaja. Pian solmittiin ensimmäinen kansainvälinen kauppa ja testierä Stafix-tarroja matkasi Eurooppaan.

– Ei mennyt kauaa, kun saimme puhelun Sveitsin poliisilta, joka ihmetteli miksi tuhansia Stafix-tarroja oli levinnyt moottoritielle. Tajusimme, että siinä missä Suomessa tarrat sijoitetaan kaksinkertaisten ikkunalasien väliin, Euroopassa yksinkertaiset ikkunat ja avoimet rekkakuljetukset olivat mahdoton yhtälö tarrojen pysymiselle. Koko liiketoimintasuunnitelma meni uusiksi, muistelee José.

José Ayala ja Aleksi Rastela kirkastivat liikeideaansa ja tajusivat, että heidän pitää kehittää tuote, jonka he voivat myydä suoraan painotaloille. Kaikki alkoi rakentua ainutlaatuisen kalvon ympärille ja sille piti kehittää uudenlainen markkina.

Riskejä ja uskallusta

José Ayala ja Aleksi Rastela kirkastivat liikeideaansa ja tajusivat, että heidän pitää kehittää tuote, jonka he voivat myydä suoraan painotaloille. Kaikki alkoi rakentua ainutlaatuisen kalvon ympärille ja sille piti kehittää uudenlainen markkina.

– Se oli suuri projekti, johon tarvitsimme resursseja. Vuonna 2010 saimme ensimmäisen tuotantolinjamme, kun Midinvest lähti sijoittamaan yritykseemme. Jos emme olisi saaneet ulkopuolista rahoitusta, Stafixin tie olisi päättynyt siihen.

Miehet uskovat omaan tekemiseensä. He lähtivät graafisen alan suurimpaan tapahtumaan esittelemään uutta tuotettaan.

– Menimme Finngraft-messuille prototyyppien kanssa ja suurin pelko oli se, että joku oikeasti tilaa. Meillähän ei ollut vielä mitään valmiina vielä, José muistelee alkuaikojen rohkeutta.

Uusi tuote kuitenkin herätti mielenkiintoa ja messujen jälkeen yhteyttä otti Euroopan suurimman paperitukun edustaja. Miehet kertoivat avoimesti olevansa vasta ideavaiheessa. Yhteistyöneuvottelut eivät kuitenkaan tyssänneet siihen.

– He lupasivat antaa meille tärkeää tietoa tuotekehityksen tueksi ja saimme puoli vuotta aikaa palata asiaan valmiin tuotteen kanssa. Aikataulu piti, tilaaja oli tyytyväinen tuotteeseen ja me saimme kipinän alkaa suunnittelemaan omaa tuotantolinjaa Jyväskylään.

Kansainvälisesti jyväskyläläinen

Jyväskylästä on tullut kotipaikka paitsi yritykselle myös yrittäjille. José on kotiutunut Suomeen ja yritys, vaimo ja laaja kaveripiiri pitävät huolta siitä, että juuret pureutuvat yhä syvemmälle keskisuomalaiseen maisemaan. Jyväskylän ammattikorkeakoulun IB-linjasta on tullut tärkein rekrytointikanava Stafixille, joka työllistää tällä hetkellä 11 henkilöä. Eri maissa toimivia työntekijöitä johdetaan niin tietokonevälitteisin etäpalaverein kuin kolme kertaa vuodessa pidettävin Stafix-viikoin, jotka kokoavat kaikki työntekijät samaan maahan.

Yrityksen nokkamiehet käyvät mielellään oppilaitoksissa kertomassa yrittäjyystarinaansa. Yleensä esiintymisten jälkeen sähköpostissa odottaa muutama harjoittelupaikkahakemus.

– Haluamme panostaa siihen, että on töissä hyvä meininki. Tosin mitä enemmän porukkaa on, sen vaikeammaksi se muuttuu. Onneksi kansainvälisessä tiimissä toimivat ihmiset ovat yleensä tottuneet siihen, että ihmiset ovat erilaisia ja yhdessä etsitään uusia toimintatapoja. Kansainvälisyys ei ole Stafix Oy:n strategia, vaan itsestäänselvyys. Ajatus kotimarkkinoista on Eurooppa, kuvailee Rastela toimintatapaa.

Palkinto vetää nöyräksi

José Ayala ja Aleksi Rastela palkittiin vuoden 2014 Jyväskylän yrittäjinä maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa tammikuussa.

– Stafixin tarina toimii oivallisena esimerkkinä siitä, millaisia tuloksia voidaan saavuttaa kun yhdistetään intohimoinen tiimi, ennakkoluuloton kansainvälistyminen, jyväskyläläinen koulutusosaaminen ja kansainvälisyys sekä tutkimukseen perustuva tuoteinnovaatio, perustelee Jyväskylän Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen.

Tähtisateesta huolimatta Stafixin toimistolla työtä jatketaan nöyrästi ja intohimoisesti. Ydintiimille tunnustus on suuri yllätys ja kunnianosoitus, joka antaa myös positiivisia paineita olla palkinnon arvoisia myös tulevaisuudessa.

– Koemme olevamme vasta alkutaipaleella ja näemme edessämme huimasti kasvupotentiaalia. Meillä on kova nälkä kehittää, kasvaa ja luoda uusia tuotteita, hymyilevät Jose Ayala ja Aleksi Rastela.


Kirjoittaja: Kerttu Pylvänäinen